Nykyisen Suomen alue oli vuosisatojen ajan Venäjän ja Ruotsin välisten selkkausten näyttämönä. Vuosien 1808–1809 sodan seurauksena Suomi liitettiin Venäjän keisarikuntaan suuriruhtinaskuntana. Tuo asema antoi Suomelle laajan autonomian. Sillä oli oma yksikamarinen eduskunta, oma valuutta ja tulliraja Venäjän kanssa. Suomen kielestä tuli venäjän ja ruotsin ohella virallinen kieli, mikä vauhditti suomalaisen kansakunnan muodostumista.

6. joulukuuta 1917, Venäjän vallankumouksen jälkeen, Suomen eduskunta hyväksyi julistuksen Suomen valtiollisesta itsenäisyydestä. Yritykset saada se tunnustetuksi ottamatta huomioon Venäjän mielipidettä epäonnistuivat. Sen jälkeen kun asianmukainen pyyntö oli esitetty Venäjän johdolle, allekirjoitettiin 31. joulukuuta 1917 kansankomissaarien neuvoston asetus Suomen tasavallan valtiollisen itsenäisyyden tunnustamisesta.

Suhteet itsenäiseen Suomeen muotoutuivat vaikeasti. Kahdesti seurauksena oli sota: vuosina 1939–1940 sekä vuosina 1941–1944, jolloin Suomi taisteli natsi-Saksan puolella.

Toisen maailmansodan loppuselvityksessä Neuvostoliitto sai Karjalankannaksen, Viipurin ja Viipurinlahden länsirannan, Laatokan länsi- ja pohjoispuoleisia alueita, useita Suomenlahden saaria, osan Barentsinmeren rannalla sijaitsevista Kalastajasaarennosta ja Srednisaarennosta sekä Petsamon alueen. Noilta alueilta siirtyi Suomeen noin 400 tuhatta ihmistä. Venäjän ja Suomen nykyinen raja on vahvistettu Pariisin rauhansopimuksella 1947. Lisäksi on solmittu sopimus Ahvenanmaan demilitarisoinnista.

Sodanjälkeisenä aikana Neuvostoliiton ja Suomen suhteista tuli esimerkki rauhanomaisen rinnakkaisolon politiikasta, ja niille olivat luonteenomaisia intensiivinen poliittinen dialogi ja tavaranvaihdon korkea taso (1980-luvun puolessavälissä sen osuus Suomen ulkomaankaupasta oli 25 %).

Suomi tunnusti Venäjän Neuvostoliiton jatkajavaltioksi 30. joulukuuta 1991. Tammikuussa 1992 solmittiin Venäjän ja Suomen sopimus suhteiden perusteista. Tällä hetkellä Venäjän ja Suomen välillä on noin 90 valtioiden- ja hallitustenvälistä asiakirjaa, jotka säätelevät lähes kaikkia kahdenvälisen vuorovaikutuksen aloja.